TTL tutuksi!

Mikko Holmberg, Tietoviikko 27.4.2012

Kuka olet ja mitä teet?

Mikko Holmberg, Sytyke ry:n puheenjohtaja. Työelämässä toimin CodeBakers oy:ssä Technology Lead:na.

Mikä on parasta TTL:n jäsenyydessä?

Hyvät verkottoutumismahdollisuudet.

Milloin tietotekniikka viimeksi haastoi sinut - kumpi voitti?

Yritin ostaa itselleni ja pojalleni pääsyliput jääkiekko-otteluun verkkokaupasta. Halusin liput tiettyyn katsomoon, koska ystävälläni ja hänen pojallaan oli liput sinne. En vain onnistunut. Mutta en antanut periksi ja soittanut asiakaspalveluun. Sen sijaan ostin liput eri katsomoon ja ensimmäisen erän jälkeen jaoimme istumapaikat uudestaan isien ja poikien kesken niin, että isät istuivat katsomossa, jossa huudeltiin enemmän räävittömyyksiä ja pojat istutettiin asiantuntevampaan seuraan. Selätin tietotekniikan.

Mikä ilahdutti viimeksi työssäsi?

Pitkän työlistan selvittäminen, jossa lukuisia erilaisia ongelmia.

Minkä uraohjeen antaisit IT-ammattilaisille?

Liian kapea-alainen osaaminen johtaa suureen riskiin joutua työttömäksi. Teknologioita ja menetelmiä tulee, mutta ongelmia riittää aina. Uuden oppiminen pitäisi kuulua jokaisen IT-ammattilaiseen säännölliseen työrutiiniin.

Mitä uutta haluat oppia seuraavan vuoden aikana?

Olen jo päättänyt, että petraan omaa ajanhallintaa.

Kenelle haluaisit lähettää IT-terveisiä?

Haluaisin lähettää terveisiä poliittisille päättäjille: IT-hankkeiden kilpailutuksessa ja kunta-IT:ssä pitäisi skarpata. Kilpailutuksessa voitaisiin hyvin ottaa oppia yksityiseltä sektorilta, kunhan vain avoimmuus ja läpinäkyvyys säilyisivät. Kunnallis-IT:ssä pitää ehdottomasti löytää keinoja kuntien väliseen yhteistyöhön esimerkiksi kannustimien avulla.

Katariina Laakkonen, Tietoviikko 16.3.2012

Kuka olet ja mitä teet?

Olen Katariina Laakkonen, tietotekniikan opiskelija, sovelluskehittäjä ja tuore TTL:n hallituksen jäsen. Koko opiskeluaikani Aalto-yliopistossa olen toiminut aktiivisesti tietotekniikan opiskelijoiden ainejärjestössä Tietokillassa, ollen muun muassa hallituksen puheenjohtaja vuonna 2011.
Työkseni toimin web-sovelluskehittäjänä Sulakkeella.

Mikä on parasta TTL:n jäsenyydessä?

Ehdottomasti verkostoituminen.

Milloin tietotekniikka viimeksi haastoi sinut - kumpi voitti?

Ostin uuden television ja yritin saada kaapelikanavat näkyviin - helppo homma! 20 kanavahakuyrityksen ja firmwarepäivityksen jälkeen Googlesta löytyi hauska workaround: ko. televisiolle pitää kertoa sen olevan Saksassa, että Suomen kaapelikanavat toimivat. Lasken tämän tietotekniikan voitoksi, vaikka loppujen lopuksi kaikki toimiikin halutusti...

Mikä ilahdutti viimeksi työssäsi?

Uuden oppiminen ilahduttaa aina. Erityisen hienolta tuntuu kun löytää johonkin kinkkiseen ongelmaan elegantin ratkaisun.

Minkä uraohjeen antaisit IT-ammattilaisille?

Kehittäkää itseänne ja etsikää mielekkäitä ja mieleisiä työtehtäviä.

Mitä uutta haluat oppia seuraavan vuoden aikana?

IT-alan (tuotanto)taloudellinen puoli on alkanut kiinnostaa yhä enemmän ja siinä riittää vielä paljon opittavaa.

Kenelle haluaisit lähettää IT-terveisiä?

Julkishallinnon IT-hankintojen toteuttajille ja tilaajille: jotain järkeä koko hommaan.

Timo Knuutila, Tietoviikko 3.2.2012

Kuka olet ja mitä teet?

Timo Knuutila, FT, erikoistutkija, Business and Innovation Development (BID) -erillislaitos, Turun yliopisto

Työssäni pyrin ensisijaisesti seuraaviin asioihin, tosin mikään inhimillinen ei ole vierasta:
- yliopiston tutkimushankkeiden kehittäminen innovaatioiksi tarjoamalla muiden alojen tutkijoille tarvittavan ICT-alan tietämyksen, erikoissovellukset ja asiantuntijapalvelut
- yhteiskunnan erilaisten toimijoiden (yritykset, yhteisöt, julkishallinto) tarpeiden liittäminen yliopiston tutkimushankkeisiin ja tätä kautta syntyvän tutkimusyhteistyön luominen
- oma tutkimus- ja koulutustyö ICT-alalla (tutkimusaiheina mm. teollisuuden tuotannonohjaus, mobiilien ekosysteemien ansaintamallit, huijauksenesto moninpeleissä, sumean logiikan sovellukset ...)

 

Mikä on parasta TTL:n jäsenyydessä?

Tapaan uusia ja mielenkiintoisia alan ihmisiä, kuulen heidän arvokkaita mielipiteitään alan tilasta ja kehitysnäkymistä ja pääsen vaikuttamaan tietotekniikan tulevaisuuteen Suomessa.

Milloin tietotekniikka viimeksi haastoi sinut - kumpi voitti?

Tiedonhallintaosastomme päätti jotta MS Outlook:in kansiot näkyvät niiden suomenkielisillä nimillä riippumatta siitä, minkä kielisen version käyttäjä asentaa (itsellä US english). Etsin puoli tuntia tapaa vaihtaa nämä nimet, mutta enpäs löytänyt. Kuvittelen edelleenkin, että ne pystyy jotenkin vaihtamaan, mutta kun pitäisi töitäkin tehdä jossain välissä.

Mikä ilahdutti viimeksi työssäsi?

Kävimme esittelemässä tutkimushankkeemme aihiota STX:n telakalla ja kuulija vaikutti ihan aidosti kiinnostuneelta.

Minkä uraohjeen antaisit IT-ammattilaisille?

Annan kaksi: 1) Vain muutos on pysyvää. 2) Onko kiire vai teenkö tietokoneella?

Mitä uutta haluat oppia seuraavan vuoden aikana?

Pitäisi tutustua  mm. Windows 8 -alustan sovellustuotantoon ja ns. lisättyyn todellisuuteen (augmented reality).

Kenelle haluaisit lähettää IT-terveisiä?

Suomen hallitukselle: pistäkää nyt herrantähden jotain järkeä julkishallinnon IT-hankintoihin. Ostajan asiantuntemus ei olisi pahitteeksi muuallakaan.

Jukka Rautakallio, Tietoviikko 9.12.2011

Kuka olet ja mitä teet?

Nimeni on Jukka Rautakallio ja toimin itSMF Finland ry:n hallituksen puheenjohtajana. Päivätyö on Fortumissa tietohallintojohtajan alaisuudessa ja vastuullani on IT palveluiden elinkaareen liittyvät prosessit ja hallintomalli.

 

Mikä on parasta TTL:n jäsenyydessä?

TTL auttaa kokemusten ja näkemysten jakamisessa jäsentensä välillä, sitä kuuluisaa pyörää ei todellakaan kannata keksiä uudelleen. TTL auttaa kuulemaan, jotta voit miettiä ja soveltaa.

Milloin tietotekniikka viimeksi haastoi sinut - kumpi voitti?

Yritin saada suomalaisen operaattorin tarjoaman sähköpostini näkymään iPhonessani (eri operaattori). Luin ohjeet, mutta sähköposteihin vastaaminen ei onnistu. Kysyin neuvoa operaattorin asiakaspalvelusta. Sieltä vastattiin sähköpostilla, että lue ohjeet. Tämän jälkeen luovutin.

Mikä ilahdutti viimeksi työssäsi?

Juuri nyt ilahduttaa se tapa millä venäläiset kolleegat ottavat käyttöön ITSM prosesseja omien palveluidensa elinkaaren hallinnassa.

Minkä uraohjeen antaisit IT-ammattilaisille?

Perinteisillä arvoilla pärjää pitkälle kunhan osaaminen on kunnossa. Kerralla kuntoon, ole nopea, kaveria ei jätetä, kuuntele, ole nöyrä.

Mitä uutta haluat oppia seuraavan vuoden aikana?

Toimimisen sosiaalisessa mediassa, jotta ymmärrän paremmin mitä siellä tapahtuu ja mihin kaikkeen se vaikuttaa työympäristössä.

Kenelle haluaisit lähettää IT-terveisiä?

Kaikille niille, jotka vaikuttavat ICT alan koulutukseen Suomessa. Vuorovaikutustaitojen ja (IT) palvelujohtamisen osaamista tarvitaan, kun teknologiaa käännetään tuotteiksi, palveluiksi ja ratkaisuiksi.

Mika Helenius, Tietoviikko 11.11.2011

Kuka olet ja mitä teet?
Mika Helenius. Olen opetuksen ja tutkimuksen moniottelija Aalto-yliopistossa. Vuodet 2012 – 2015 tulen johtamaan kansallista tietohallinto- ja liiketoiminta-arkkitehtuurijohtamisen tutkimushanketta.

Mikä on parasta TTL:n jäsenyydessä?
TTL:n on Suomen merkittävimmän tietotekniikka-alan osaajien ja toimijoiden verkottaja. TLL tarjoaa eri osaamisyhteisöille loistavat viestintä- ja jäsenpalvelut.

Milloin tietotekniikka viimeksi haastoi sinut - kumpi voitti?
Kesällä kun paikallinen laajakaita operaattori Elisa tiputti.

Mikä ilahdutti viimeksi työssäsi?
Aalto-yliopiston SDE maisteriohjelmasta tuli Aallon suosituin teknologia- ja tiedetutkinto-ohjelma koko Aalto-yliopistossa.

Minkä uraohjeen antaisit IT-ammattilaisille?
Uskalla tehdä omia ratkaisuja, luota omaan osaamiseesi, erottaudu joukosta, ja ole päättäväinen. Kansainväliset maisteriohjelmat, joista muuten saa DI-tutkinnon eli M.Sc., ovat hyvä tapa päivittää osaamista NOPEASTI - jopa 1,5 vuodessa.

Mitä uutta haluat oppia seuraavan vuoden aikana?
Ymmärtämään miten teoreettisempi tiede voi olla soveltavaa parempaa, kun kansallinen menestys on kuitenkin kokonaisuuden summa.

Kenelle haluaisit lähettää IT-terveisiä?
Aallon johdolle ja hallitukselle, jotta sielläkin ymmärrettäisiin panostaa ohjelmistojen kehittämiseen liittyvään tutkimukseen sillä kansantaloutemme vienti on täysin ohjelmistoriippuvaa.

Anne Talaslahti, Tietoviikko 14.10.2011

 Kuka olet ja mitä teet?

Anne-Maritta Talaslahti, olen Hetkyn johtokunnan jäsen, Tietohallintokerhon puheenjohtaja ja vastannut Nuokko-ideakilpailun hanketoteutuksesta. Työskentelen tietohallintojohtamisen korkeakouluopettajana Haaga-Heliassa. Olen kehittänyt Suomeen ensimmäisiä maisteritason tietohallintojohtamisen ammattikorkeakouluopintoja, ohjaan tutkinto-opiskelijoiden opinnäytetöitä, toimin mm. erilaisissa yritysprojekteissa sekä luottamustehtävissä.

 

Mikä on parasta TTL:n jäsenyydessä?

Mahdollisuus toimia merkittävässä ICT-ammattilaisten valtakunnallisessa verkostossa ja tehdä yhteistyötä myös TTL:n yritysjäsenten kanssa. Oman alan ammattiyhteisön kautta voi rakentaa itse kukin oman nykyaikaisen verkoston itselleen.

Milloin tietotekniikka viimeksi haastoi sinut - kumpi voitti?

Voitto osaamiselle ja yhteistyölle – viestintäteknologia toimi ja verkkokokous onnistui.

Mikä ilahdutti viimeksi työssäsi?

Olen saanut tehdä yhteistyötä lahjakkaiden nuorten it-opiskelijoiden, jotka toteuttivat aikataulukriittisen projektin aikataulussa! Globaalisti verkottuneita it-lupauksia kiinnostaa innovatiivinen työ, osaamisen kehittyminen ja visionääriset johtajat, jotka osaavat johtaa heitä globaalin innovatiivisesti ajasta ja paikasta riippumattomasti.

Minkä uraohjeen antaisit IT-ammattilaisille?

Suunnittele rohkeasti ja toteuta se. Osallistu ja kehitä vuorovaikutus- ja viestintätaitoja, verkostoidu sekä ylläpidä ammatillista osaamistasi ”vuosikellossasi”. Seuraa liiketoimintaa ja IT:tä käsikädessä.

Mitä uutta haluat oppia seuraavan vuoden aikana?

Innovatiivisen asian, joka on uutta arkielämässä. Kiinnostuksen kohteena ovat mm. tietohallinto- ja palvelujohtaminen. Toisaalta suunnitelmissa häämöttää rajat ylittävä hanke, joten syventävää oppimista tulee kenties yritysyhteistyön, kulttuurin ja jatkotutkimuksen puolella. 

Kenelle haluaisit lähettää IT-terveisiä?

IT-terveisiä aikuisopiskelua harkitseville: osaamisen kehittäminen työn ohessa on tulevaisuuden investointi Sinulle!

Tarmo Toikkanen, Tietoviikko 16.9.2011

Kuka olet ja mitä teet?

Olen Tarmo Toikkanen ja teen melkoisesti kaikkea. Olen yrittäjä, psykologi, kirjailija, tutkija, ohjelmistoarkkitehti, projektipäällikkö, tekijänoikeusasiantuntija ja isäkin kaiken muun ohessa. Liiton piirissä toimin sekä IT-kouluttajien että Sytykkeen hallituksissa.

Kuka olet ja mitä teet?

Olen Tarmo Toikkanen ja teen melkoisesti kaikkea. Olen yrittäjä, psykologi, kirjailija, tutkija, ohjelmistoarkkitehti, projektipäällikkö, tekijänoikeusasiantuntija ja isäkin kaiken muun ohessa. Liiton piirissä toimin sekä IT-kouluttajien että Sytykkeen hallituksissa.

Mikä on parasta TTL:n jäsenyydessä?

Ei se jäsenlehtikään huono asia ole, mutta enemmän lisäarvoa tulee yhdistysten tilaisuuksiin osallistumisesta, joissa pääsee näkemään muita alan tekijöitä ja kuulemaan, missä mennään. Parasta on kuitenkin hallitys- tai OSY-toimintaan osallistuminen. Vain vapaaehtoistoiminnassa pääsee tekemään yhdessä niin monen eri yrityksen edustajien kanssa työtä. Työsuhteiden kautta ei vastaavaa kirjoa voi kokea. Erinomaista sekä kokemuksen, näkemyksen että todellisen verkostoitumisen kannalta.

Milloin tietotekniikka viimeksi haastoi sinut - kumpi voitti?

Oma urani tietotekniikan parissa alkoi noin 10-vuotiaana, joten harvoin on tekniikka päässyt viime aikoina voitolle. Tavallista monimutkaisempi tutkimuspalvelimen päivitys taisi viimeksi työllistää pari tuntia.

Mikä ilahdutti viimeksi työssäsi?

Rakentelemieni tekijänoikeuslain kiemuroita selventävien kaavioiden saama positiivinen palaute verkossa.

Minkä uraohjeen antaisit IT-ammattilaisille?

Pelkkä IT ei pitkälle kanna. Halvempia IT-ammattilaisia löytyy kyllä Intiasta ja Kiinasta ihan riittävästi. Hanki kaksi terävää osaamisaluetta, joista toinen liittyy IT:hen ja toinen johonkin aivan muuhun. Hakeudu sellaiseen tehtävään, jossa tarvitaan molempien alojen osaamista. Tällöin olet jo huomattavasti harvinaisempi resurssi. Itse olen yhdistänyt oppimispsykologian ja tietotekniikan.

Mitä uutta haluat oppia seuraavan vuoden aikana?

Kolmas kirjaprojektini on kehitteillä, joten sitä kirjoittaessa tulee varmaan kaivettua melkoisesti syventävää tietoa pilvipalveluista.

Kenelle haluaisit lähettää IT-terveisiä?

Eduskunnan sivistysvaliokunta voisi ottaa todesta koulujen etenevän digitalisoitumisen ja remontoida opetuksen tarvitsemat luvat, etenkin tekijänoikeuteen liittyvät, sille tasolle, että kouluissa todella kasvatetaan uuden median tulevia tekijöitä, eikä vain kuluttajia.

Kari Kakkonen, Tietoviikko 19.8.2011

Kuka olet ja mitä teet?

- Kari Kakkonen.

Toimin TTL ry:n alaisen Finnish Software Testing Boardin (FiSTB) puheenjohtajana sekä Endero Oy:n Testauksen ja menetelmien johtajana.

Mikä on parasta TTL:n jäsenyydessä?

- Tietotekniikan kehittämistä tukeva asenne ja verkosto.

Milloin tietotekniikka viimeksi haastoi sinut - kumpi voitti?

- Tänä aamuna kännykän Ovi Mapsin päivityksen jälkeen kaikki kartat olivat hukkuneet. Niitä uudelleen ladatessa yritin hahmottaa, mitkä tiedostot voisi poistaa muistikortilta tilaa viemästä, mutta sitä ei voinut päätellä niiden nimeämisestä, joten annoin olla.

Mikä ilahdutti viimeksi työssäsi?

- Uusi innokas ohjelmistotestaajamme, jolla oli asenne kohdallaan.

Minkä uraohjeen antaisit IT-ammattilaisille?

- Kannattaa harkita testausta päätoimeksi tai sivutoimeksi – niillä taidoilla on aina kysyntää teknologioiden vaihtumisesta huolimatta.

Mitä uutta haluat oppia seuraavan vuoden aikana?

- Kovan aallokon melontaa. Pilvissä riittää myös vielä lisää opittavaa.

Kenelle haluaisit lähettää IT-terveisiä?

- Kaikkiin opinahjoihin toivoisin ohjelmistotestauksen pääainetta ohjelmoinnin pääaineiden rinnalle – testauksen koulutus on vieläkin lapsen kengissä suhteessa tarpeeseen.

Esa Korvenmaa, Tietoviikko 10.6.2011

Esa Korvenmaa on
Suomen Ciscon toimitusjohtaja ja
Tietotekniikan liiton
hallituksen puheenjohtaja

Kuka olet ja mitä teet?

Esa Korvenmaa, päätyökseni Suomen Ciscon toimitusjohtaja. Harrastuspuolella Tietotekniikan liitto ry:n (TTL) hallituksen puheenjohtaja.

Mikä on parasta TTL:n jäsenyydessä?

Tietotekniikan liitossa toimii 26 jäsenyhdistystä sekä lukuisia osaamisyhteisöjä ja kerhoja, jotka kokoavat yhteen eri alojen IT-ammattilaisia. Henkilöjäseniä on n. 15000 ja yritysjäseniä n. 500. Tämä antaa valtavan pohjan ammattilaisten keskinäiselle verkostumiselle. Tätä kautta tapahtuva uuden oppiminen ja verkostossa vaikuttaminen ovat parasta TTL:n jäsenyydessä.
IT-alalla on käynnissä globaali taistelu osaajista. Tämä on haaste suomalaisille yrityksille ja mahdollisuus yksittäisille osaajille. Aktiivinen toimiminen TTL:n jäsenyhdistyksissä ja osaamisyhteisössä parantaa sekä yksilöiden että yritysten kilpailukykyä tässä taistelussa.

Milloin tietotekniikka viimeksi haastoi sinut - kumpi voitti?

Tietotekniikka haastaa minut päivittäin uusien laitteiden ja sovellusten käytössä etenkin kuluttajapuolella. Paras voitto tietotekniikasta ulottuu niinkin kaus kuin vappuaattoon 1983. Olin tuolloin suunnitellut, ohjelmoinut ja toimittanut suurille suomalaisille sahoille tuotannonohjausjärjestelmiä. Kaukaan sahalla ohjelmistossa ilmeni epämääräisiä virheitä.
Olin juuri vaihtamassa työpaikkaa ja halusin ehdottomasti saada järjestelmän kuntoon ennen muutosta. Olin tehnyt viikon yötäpäivää selvitystyötä, kunnes vappuaattona klo 03:00 vihdoin selvisi, että tietokone (Honeywell Mini-6) laski väärin. Aina kun vähennyslaskun tulos oli 16 tai sen monikerta, niin kone antoi tulokseksi 0! Vähennyslaskuprosessorissa oli yksi bitti aina pimeänä. Vihdoin sain voiton tietokoneesta, sitä ennen vika oli aina löytynyt omista ohjelmista. Se olikin viimeinen työpäiväni ohjelmoijana. Hieno finaali!

Mikä ilahdutti viimeksi työssäsi?

Hienot työtyytyväisyystulokset vuosittaisessa työpaikkani henkilöstökyselyssä.

Minkä uraohjeen antaisit IT-ammattilaiselle?

Verkostoidu! Tämä on entistä helpompaa nykytekniikalla. IT-ala on mahtava, koska muutos on jatkuvaa. IT-ammattilainen pysyy parhaiten mukana kehityksessä kun hänellä on mahdollisuus kuulla ja nähdä mahdollisimman laajasti eri yritysten ja kollegojen toimintatapoja ja haasteita. Hyvät verkostot edesauttavat urakehitystä sekä nyky- että uusissa työpaikoissa. Ulkomaille! Kansainvälinen kokemus on välttämätöntä. Itse, jos olisin nuori, suuntaisin Aasiaan. Liiketoiminta! Opettele ja ole kiinnostunut liiketoiminnan logiikasta. Sen ymmärtäminen tai taitaminen vie aina eteenpäin.

Mitä uutta haluaisit oppia ensi vuonna?

Menestysreseptin, jolla suomalaiset ohjelmisto- ja ICT-palvelutalot rakentavat voittavan globaalin pilvipalveluliiketoimintamallin. Pilvipalvelujen rakentajina, toimittajina tai jälleenmyyjinä.

Kenelle haluaisit lähettää IT-terveisiä?

Tätä kirjoittaessani hallitusneuvottelut ovat meneillään. Terveiset menevät Jyrki Kataiselle. ICT ei ole kuluerä valtionkaan budjetissa vaan mahdollistaja. ICT on itse asiassa ainoa asia, jolla pitkän tähtäyksen vajeongelmat voidaan Suomessa hoitaa kuntoon. Kuinka? Se onkin jo toisen tarinan aihe.

Juha Lappi, Tietoviikko 27.5.2011

Juha Lappi on Deltagon Group Oy:n toimitusjohtaja ja Tietoturva ry:n hallituksen puheenjohtaja.

Kuka olet ja mitä teet?

– Olen Juha Lappi (FM) ja päätyönäni toimin sähköpostin suojauksen ratkaisuja tuottavan Deltagon Group Oy:n toimitusjohtajana. Lisäksi olen Tietoturva ry:n hallituksen puheenjohtaja.

Mikä on parasta TTL:n jäsenyydessä?

– TTL ja sen jäsenyhdistykset tarjoavat mahtavan tavan verkostoitua ja luoda laaja-alaisesti kontakteja muihin asiantuntijoihin. Yhteisö mahdollistaa myös tiedon saannin ja näkemyksien vaihtamisen ajankohtaisista IT-asioista.

Milloin tietotekniikka viimeksi haastoi sinut - kumpi voitti?

– Lähtiessäni työmatkalle Berliiniin, luin vielä aamu-uutiset sujuvasti puhelimellani Helsinki-Vantaan lentokentällä, mutta perillä, kun minun piti tarkastaa tapaamispaikan osoite, en enää päässyt sähköpostiini. Onneksi tarkka osoite sattui löytymään muistikirjastani.

Suomeen palattuani selailu puhelimellani jälleen toimi. Huvittavaa oli se, että puhelu operaattorille ei ratkaissut ongelmaa päivän aikana, vaikkakin arvasin vian ja kerroin sen heille. Operaattori huomasi vian, väärin kytketyn esto palvelun, vasta seuraavana päivänä. Tietotekniikka voitti operaattorin ensimmäisessä erässä.

Mikä ilahdutti viimeksi työssäsi?

 – Onnistumiset ilahduttavat aina, mutta yksi erityinen tapaus palautuu väkisin mieliin. Hiljattain perjantaiaamuna huomasin klo 6.05 aloitetun sähköpostikeskustelun otsikolla ”palautetta”. Ajankohdan vuoksi säikähdin: ”Mikä on mennyt pieleen?” Viestin avattuani ilahduin, kun pitkäaikainen asiakas halusikin kiittää saamistaan laadukkaista palveluista ilman sen suurempaa yksittäistä syytä.

Minkä uraohjeen antaisit IT-ammattilaisille?

– Seuraa kehitystä, pysy ajan hermolla, haasta itsesi ja verkostoidu muiden alan ammattilaisten kanssa.

Mitä uutta haluat oppia seuraavan vuoden aikana?

– Haluaisin oppia pitämään kalenterini väljempänä, jotta keskeisimpiin tehtäviin jäisi riittävästi aikaa syventyä - täytyisi varmaan opetella sanomaan useammin ei kutsuihin, sekä delegoimaan tehokkaammin.

Kenelle haluaisit lähettää IT-terveisiä?

– Suomen aloittavalle hallitukselle. Mikäli haluamme nähdä Suomen johtavana tietoyhteiskuntana, IT-hyödyntämiseen pitää panostaa. Tietoturvallinen IT tulisi nähdä tulevaisuuden mahdollisuutena ja hallinnon kehittäjänä eikä missään tapauksessa vain pakollisena kuluna.

Markku Turunen, Tietoviikko 15.4.2011

  Markku Turunen on Tampereen yliopiston professori ja TTL:n hallitusjäsen  

Kuka olet ja mitä teet?

Markku Turunen, nelikymppinen Pirkanmaalainen. Työskentelen professorina Tampereen yliopistolla. Päätyönäni johdan jokapaikan tietotekniikan tutkimusryhmää. Lisäksi vedän tieteenalayksikön it-hallintoa. Olen toiminut puheenjohtajana Pirkanmaan tietojenkäsittely-yhdistyksessä, Tietojenkäsittelytieteen Seuran hallituksessa ja nykyisin olen TTL:n hallituksesssa.

Mikä on parasta TTL:n jäsenyydessä?

On ollut ilahduttavaa huomata, että meillä on ymmärretty yhteisöllisyyden merkitys – jo paljon ennen sosiaalista mediaa ;-)

Milloin tietotekniikka viimeksi haastoi sinut – kumpi voitti?

Käyn kamppailua päivittäin usealla rintamalla. Tutkimustyössä kehitämme uusia vuorovaikutusmenetelmiä, ja tämä "vihreän" teknologian soveltaminen käytäntöön vaatii melkoista kädenvääntöä. IT-hallinnon johtamisessa perinteisemmät pulmat ovat enemmän kuin tuttuja haastajia. Näiden "vastapainoksi" haastan synnynnäisenä nörttinä mm. kotiautomaation keinoin teknologiaa. ?Voittajaa? on hankalaa vielä julistaa...

Mikä ilahdutti viimeksi työssäsi?

Erityisen ilahtunut olen ollut niistä ratkaisuista, joilla olemme aidosti pystyneet parantamaan ihmisten elämänlaatua. Olemme tehneet työtä erityisryhmien kanssa, ja heille uusilla vuorovaikutusratkaisuilla voi olla merkittävä vaikutus arkielämään.

Minkä uraohjeen antaisit IT-ammattilaisille?

Koulutuksen korostaminen kuulostaa helposti kliseeltä, mutta kyllä se on edelleen vankin mahdollinen pohja ammattitaidolle. Yksittäiset teknologiat ja työkalut tulevat ja menevät, mutta tietotekniikan perusta on pysyvä.

Mitä uutta haluat oppia seuraavan vuoden aikana?

Jonkin täysin uuden tavan hallita arkipäivän haasteita. Tällä hetkellä olen kiinnostunut vuorovaikutteisesta valaistuksesta, ensi vuonna se voi olla jotakin täysin muuta...

Kenelle haluaisit lähettää IT-terveisiä?

Kaikille alan ammattilaisille. Meillä on vahva osaamispohja viedä asioita eteenpäin.

Marjo Bruun, Tietoviikko 18.3.2011

Marjo Bruun on Tiken tietopalvelukeskuksen ylijohtaja ja TTL:n tuore hallitusjäsen.  

Kuka olet ja mitä teet?

Marjo Bruun, Tiken eli maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksen ylijohtaja ja TTL:n tuore hallitusjäsen.

Mikä on parasta TTL:n jäsenyydessä?

Ehdottomasti verkostoituminen, laajassa mielessä. Eli verkostoituminen ihmisten, organisaatioiden, tekemisen ja teknologioiden kanssa. Tämä kaikki avartaa omaa näkemystä ja antaa uutta pohdittavaa sekä opettaa.

Milloin tietotekniikka viimeksi haastoi sinut - kumpi voitti?

Tänä aamuna bussissa töihin tullessa oli ongelmia iPadin kanssa, jostain syystä 3g ei toiminut odotetusti ja tämänkin haastattelun käsittely venyi. Hesariakaan en saanut luettua kun ei latautunut. Eli olin voimaton.

Mikä ilahdutti viimeksi työssäsi?

Yhteistyöllä syntynyt hyvä tulos, tämä näkyi eilen valmistuneessa Tiken toimintakertomuksessa ja myös palvelustrategian suunnittelussa.

Minkä uraohjeen antaisit IT-ammattilaisille?

Kannattaa tehdä sitä, mistä itse pitää ja innostuu. Ja aina kannattaa pitää osa suunnastaan kohti uutta. Uudenlaista tekemistä, uusia teknologioita, uusia työmahdollisuuksia ja nykyisissä töissä uudenlaista lähestymistapaa. Kannattaa myös suhtautua avoimen uteliaasti erilaisiin ihmisiin, eikä pitäytyä "omien" joukossa. Erilaisuudessa on paljon potentiaalia.

Mitä uutta haluat oppia seuraavan vuoden aikana?

Ampumaan.

Kenelle haluaisit lähettää IT-terveisiä?

Suomen päättäjille ja IT -tekijöille intoa nähdä Nokian muutoksissa uusia mahdollisuuksia, ei kannata takertua menneeseen, eikä ripotella tuhkaa päälleen. Nyt on oikea aika suunnata kohti jännittävää tulevaisuutta.

Erkki Innola, Tietoviikko 18.2.2011

Erkki Innola on Avoltus Oy:n myyntijohtaja sekä Varsinais-Suomen Tietojenkäsittely-yhdistyksen VSTKY ry:n puheenjohtaja.  

Kuka olet ja mitä teet?

Erkki Innola, Avoltus Oy:n myyntijohtaja sekä Varsinais-Suomen Tietojenkäsittely-yhdistyksen (VSTKY) puheenjohtaja.

Mikä on parasta TTL:n jäsenyydessä?

Mahdollisuus verkottua alan ammattilaisten ja järjestöaktiivien kanssa. Olla osa ammattilaisyhteisöä, jonka agenda on mukavan monimuotoinen. Parantaa tätä kautta maailmaa.

Milloin tietotekniikka viimeksi haastoi sinut - kumpi voitti?

Omassa työssäni käytän tietotekniikkaa ihan perusasioissa. Ei siis isoja haasteita eikä voittojakaan. Sen sijaan yleisemmällä tasolla tietotekniikka on joskus karannut renki, joka yrittää ottaa isännän paikan ja aina huonolla menestyksellä.

Mikä ilahdutti viimeksi työssäsi?

Kun viime viikolla pitkään valmisteltu projekti nytkähti eteenpäin. Järjestöpuolella mukavaa oli, kun saimme yhdistyksen kevätkauden käyntiin ja osallistumisaktiivisuus näyttää hyvältä.

Minkä uraohjeen antaisit IT-ammattilaisille?

Teknologia on vasta kakkonen, ihmiset ja liiketoiminta ovat se ykkönen. Teknologian kehittämistä ei voi erottaa liiketoiminnan kehittämisestä, ne kuuluvat yhteen. Tällä alalla olisi kova kysyntä renessanssineroille. Eli laaja-alaista osaamista tarvitaan, ei pelkkiä nollia ja ykkösiä.

Mitä uutta haluat oppia seuraavan vuoden aikana?

Scrum kiinnostaa. Asiakkaiden liiketoiminnasta haluan myös aina oppia uutta.

Kenelle haluaisit lähettää IT-terveisiä?

Kaikille ICT -hankinnoista päättäville. Tehkää fiksuja päätöksiä, konservatiivisuus ei aina kannata!

Tommi Karttaavi, Tietoviikko 21.1.2011

Tommi Karttaavi, erityisasiantuntija, tietoyhteiskuntayksikkö, Suomen Kuntaliitto sekä Suomen Internet-yhdistyksen puheenjohtaja.  

Kuka olet ja mitä teet?

– Tommi Karttaavi, erityisasiantuntija, tietoyhteiskuntayksikkö, Suomen Kuntaliitto sekä Suomen Internet-yhdistyksen puheenjohtaja.

Mikä on parasta TTL:n jäsenyydessä?

– Yhteisöllisyys.

Milloin tietotekniikka viimeksi haastoi sinut - kumpi voitti?

– Lähes päivittäin törmää tietoteknisiin haasteisiin, jotka johtuvat siitä, että tekniikkaa kehitetään liikaa teknologian ja liian vähän käyttäjän näkökulmasta. Tällä hetkellä olemme ehkä tasoissa, mutta koska tietotekniikka kehittyy vauhdilla koko ajan, kun taas oma kykyni omaksua asioita iän myötä sen kuin heikkenee, ei voittajasta pitkällä aikavälillä ole epäilystä…

Mikä ilahdutti viimeksi työssäsi?

– Julkisen hallinnon yhteentoimivuusportaalin eteneminen toteutusvaiheeseen. Erittäin tarpeellinen ja pitkään odotettu työkalu yhteentoimivuuden edistämiseen.

Minkä uraohjeen antaisit IT-ammattilaisille?

– Alan opiskelijoiden kannattaa panostaa myös vähemmän teknisten taitojen kehittämiseen. Erityisesti asiantuntijatyössä tarvitaan kielitaitoa sekä kykyä sujuvaan suulliseen ja kirjalliseen ilmaisuun. Suosittelen myös ottamaan sivuaineeksi jotain täysin erilaista, vaikkapa humanististen tieteiden puolelta. Jos ei siitä muuta hyötyä ole, niin ainakin maailmankuva avartuu ja ymmärtää paremmin eri koulutustaustoista tulevia ihmisiä, joiden kanssa joutuu kuitenkin työskentelemään.

Mitä uutta haluat oppia seuraavan vuoden aikana?

– Työssäni opin jatkuvasti uusia asioita, haaste on löytää aikaa sellaisten asioiden oppimiseen, jotka kiinnostavat muista kuin ammatillisista syistä. Pari vuotta sitten kävin työväenopistossa saaristo- ja rannikkolaivurikurssit. Tällä hetkellä ehkä eniten kiinnostaisi opiskella espanjaa.

Kenelle haluaisit lähettää IT-terveisiä?

– IT-johtaja Matti Franckille ja muille KuntaIT:n porukoille valtiovarainministeriössä: keep up the good work!

Juha Jääskinen, Tietoviikko 10.12.2010

Juha Jääskinen on Digia Oyj:n tuotepäällikkö ja Systeemityöyhdistys SYTYKE ry:n puheenjohtaja.  

Kuka olet ja mitä teet?

- Juha Jääskinen, Tuotepäällikkö, Digia Oyj, Sytyke ry:n puheenjohtaja

Mikä on parasta TTL:n jäsenyydessä?

- TTL:n jäsenenä pääsee olemaan laaja-alaisesti mukana ohjelmistokehityksen eri osa-alueissa. On hienoa kun pääsee vaihtamaan avoimesti ajatuksia eri rooleissa toimivien ihmisten kanssa ja samalla on oiva mahdollisuus laajentaa omaa ammattitaitoaan yli organisaatiorajojen.

Milloin tietotekniikka viimeksi haastoi sinut - kumpi voitti?

- Oma työkoneeni haastaa minua päivittäin pikkuvioilla, on valittava pienistä harmeista paras. Kun hiiri ei oikein toimi, pitää kikkailla. Olen luovinut niskan päälle tekemällä asiat hieman toisella tavalla, eipähän pääse tylsistymään arjen pienissäkään askareissa. Ja toisaalta tämä opettaa "luovuutta mikrotasolla".

Mikä ilahdutti viimeksi työssäsi?

- Viime viikolla sain edellisestä projektistani erinomaisen palautteen. Omat ja muidenkin onnistumiset ja vieläpä niistä saatu palaute ilahduttaa aina - vaikka pienissäkin asioissa.

Minkä uraohjeen antaisit IT-ammattilaisille?

- Mieti aina mitä itse haluat tehdä ja mistä nautit työssäsi. Kun suurimman osan ajastasi pystyt keskittymään näihin asioihin, voi työnteko olla nautinnollisesta lähes aina.

Mitä uutta haluat oppia seuraavan vuoden aikana?

- Kun on projektityössä taas vaihteeksi päässyt vauhtiin, niin toivon työskenteleväni seuraavan vuoden aikana parissa projektia ja kehittämään samalla itseäni käytännön työn kautta.

Kenelle haluaisit lähettää IT-terveisiä?

- Yrjö Bensonille voimia julkishallinnon uudistamiseen - siellä löytyy mahdollisuuksia aidosti kehittää toimintaa IT:n avulla. Myös IT yrittäjille kannustusta jaksaa omalla tiellä!

Pipsa Ylä-Mononen, Tietoviikko 26.11.2010

Pipsa Ylä-Mononen on Itella Oyj:n ICT-Services kehityspäällikkö ja Helsingin Tietojenkäsittely-yhdistyksen Hetky ry:n puheenjohtaja.  

Kuka olet ja mitä teet?

– Pipsa Ylä-Mononen, Itella Oyj, Corporate ICT, testaus, tietoturva, middleware, projektointi, release ja critical incident management sekä Hetkyn puheenjohtaja.

Mikä on parasta TTL:n jäsenyydessä?

– Näköala muutoksiin, verkottumismahdollisuudet, mahdollisuus oppia uusia asioita.

Milloin tietotekniikka viimeksi haastoi sinut - kumpi voitti?

– Tietotekniikka haastaa jatkuvasti, teknologia kehittyy huimaa vauhtia ja uusia innovaatioita syntyy päivittäin. Olennaista on se, miten tietotekniikka pystyy parhaiten mahdollistamaan ja tukemaan liiketoimintaa.

Mikä ilahdutti viimeksi työssäsi?

– Tiedon ja kokemusten jakaminen kollegoiden kesken, erityisesti jos on voinut auttaa jossain asiassa tai itse on oivaltanut jonkun uuden asian.

Minkä uraohjeen antaisit IT-ammattilaisille?

– Uteliaisuutta, kysele, rakenna verkostoja, osallistu, kehitä itseäni jatkuvasti ammatillisesti ja henkisesti.

Ole kohtelias, kannusta ja tue muita.

Mitä uutta haluat oppia seuraavan vuoden aikana?

– Perehtyä paremmin sosiaalisten medioiden mahdollisuuksiin ja haasteisiin yrityspuolella.

Ymmärtää miten muuttuva ympäristö, alustat, liiketoimintamallit ja toimialarakenteet vaikuttavat siihen, miten palveluliiketoimintaa tehdään ICT:llä ja miten siinä menestytään.

Kenelle haluaisit lähettää IT-terveisiä?

– Kunnon laajakaista jokaisen suomalaiseen talouteen.

ICT avulla pystytään rakentamaan uusia mahdollisuuksia yhteistyöhön ja parantamaan vuorovaikutusta ja kanssakäymistä organisaatioiden, työtekijöiden, asiakkaiden, toimittajien, yhteistyökumppaneiden välillä.

Jaana Kuula, Tietoviikko 29.10.2010

Jaana Kuula, KTL, tutkija, Tietotekniikan liiton hallituksen jäsen  

Kuka olet ja mitä teet?

Jaana Kuula, KTL, tutkija. Tällä hetkellä mukana esim. SADe-ohjelmaan kuuluvassa Oikeusministeriön osallistumisympäristöhankkeessa, oppimisympäristöjen tutkimuksessa ja eräässä tietoliikennealan strategiaselvityksessä.

Mikä on parasta TTL:n jäsenyydessä?

Kuuluu oman alansa ammattiyhteisöön ja voi osallistua monenlaiseen mukavaan toimintaan oman alan kollegojen kanssa, plus voi vaikuttaa oman toimialansa kehittämiseen valtakunnallisen taustaorganisaation kautta.

Milloin tietotekniikka viimeksi haastoi sinut - kumpi voitti?

Eilen oli järjestelmien yhteensopivuusongelma. Tasapeli, mutta ihmisethän nekin järjestelmät ovat suunnitelleet.

Mikä ilahdutti viimeksi työssäsi?

Kun huomaa että julkinen mielenkiinto kohdistuu niihin asioihin joita pohtii itse. Tietää olevansa oikeilla jäljillä ja puuhaavansa tärkeiden asioiden parissa.

Minkä uraohjeen antaisit IT-ammattilaisille?

Tulta päin ja varaudu kaikkeen! Hieno ala jossa riittää aina töitä, mutta päivitystarve on jatkuva niin järjestelmissä kuin ihmisissä itsessäänkin.

Mitä uutta haluat oppia seuraavan vuoden aikana?

Houkuttaisi lähteä benchmarkkaamaan erään toisen maan teknologioiden tilannetta.

Kenelle haluaisit lähettää IT-terveisiä?

Työ- ja elinkeinoministeri Mauri Pekkariselle - ICT on edelleenkin tärkeä ala Suomelle ja teknologia-alojen T & K & I -rahoitus on turvattava. Lisäksi opetusministeri Henna Virkkuselle terveisiä että ICT-alojen koulutuksen ja opetuslaboratorioiden rahoitus tulisi pitää kilpailukykyisellä tasolla. Teknologiaintensiivisillä opetuslaboratorioilla ei ole pysyvää rahoitusmallia, mistä johtuen monet laboratoriot vanhentuvat nopeasti eikä päivityksiin tahdo saada rahoitusta mistään.

Pete Nieminen, Tietoviikko 17.9.2010

Pete Nieminen on Salomaa Yhtiöiden tietohallintojohtaja ja toimii lisäksi myös
Tietotekniikan liiton ja Tietoturva ry:n hallituksessa
 

Kuka olet ja mitä teet?

Nimeni on Pete Nieminen, olen tietohallintoon- ja tietoturvaan liittyvien kysymysten ammattilainen. Toimin Tietoturva ry:n vuoden 2010 hallituksen puheenjohtajana ja vuoden 2011 hallituksen varajäsenenä. Lisäksi toimin vuoden 2011 alusta Tietotekniikan liiton hallituksessa. Töissä olen markkinointi- ja viestintäkonserni Salomaa Yhtiöiden palveluksessa.

Mikä on parasta TTL:n jäsenyydessä?

Mielestäni parasta jäsenyydessä ovat loistavat verkostoitumismahdollisuudet, tiedon jakamisen helppous ja uusien näkökulmien oppiminen.

Milloin tietotekniikka viimeksi haastoi sinut - kumpi voitti?

Lomallani vuokra-autostani loppui yllättäen polttoaine. Huomasin ettei autossa ollut navigaattori löytänyt huoltoasemaa, mutta verkottautuminen auttoi tähänkin. Älypuhelimeni osasi kertoa missä oli lähin avoinna oleva huoltoasema, jonka jälkeen auton navigaattori osasi opastaa minut oikeaan paikkaan. Verkostoituminen ja yhteistyö toimii siis myös tietoteknisen välineidenkin kesken!

Mikä ilahdutti viimeksi työssäsi?

Tiedon ja kokemusten jakaminen on hyvin tyydyttävää ja usein päivän paras hetki onkin, kun voi auttaa jotain toista henkilöä ratkaisemaan jonkin visaisen ongelman tai itse oppii uuden asian.

Minkä uraohjeen antaisit IT-ammattilaisille?

Kehotakin kaikkia ammattilaisia jakamaan tietojaan varauksettomasti ja tukemaan toisiaan. Uusien asioiden jatkuva oppiminen on ICT-alalla tärkeää. Paikallaan pysyvä putoaa helposti kyydistä, koska myös alan haasteet ja vaatimukset uusiutuvat jatkuvasti.

Mitä uutta haluat oppia seuraavan vuoden aikana?

Haluan oppia sosiaalisten verkkomedioiden todelliset hyödyt ei-verkkopohjaisessa liiketoiminnassa. Sosiaaliset mediat ovat tulevaisuuden kommunikaatio- ja tiedonjakomuoto. Haaste muodostuu siitä, että itse näiden verkkopalveluiden tarjoajien omat henkilökohtaiset tavoitteet ovat täysin erilaisia, eivätkä erityyppisten tietojen yhdistämisessä mietitä tietoturvanäkökulmia.

Kenelle haluaisit lähettää IT-terveisiä?

Terveisiä ”laajakaistaiselle” Suomelle. Kun jokaiselle Suomen kansalaiselle taataan mahdollisuus laajakaistaan ilman mitään tarkempia kriteerejä, hyöty on kuin auton ostajalle taattaisiin auto, mutta ovet, jarrut ja turvavyöt tulisivat sitten lisähintaan – mikäli ostaja vielä erikseen älyäisi näitä kysyä!

Pyry Lautsuo, Tietoviikko 20.8.2010

Pyry Lautsuo on Tietotekniikan liiton puheenjohtaja.  

Kuka olet ja mitä teet?

Olen tähän mennessä 41 vuotta tietotekniikan parissa toiminut helsinkiläinen DI, jonka nykymedia voisi leimata alamme äijäkulttuurin stereotyypiksi. Onnekseni minulla on alalla toimivat tytär ja poika, minkä lisäksi saan edelleen työskennellä nuorten lahjakkaiden ihmisten kanssa. Pääosan työurastani olen viettänyt globaalissa yhtiössä Suomessa ja ulkomailla ja viime vuodet olen voinut vaikuttaa useamman pienemmän IT-yhtiön hallituksessa. Luottamustoimeni on Tietotekniikan liiton hallituksen puheenjohtaja.

Mikä on parasta TTL:n jäsenyydessä?

Tietotekniikan liitto on alamme merkittävin asiantuntijayhteisö, joka tarjoaa jäsenilleen mahdollisuuden verkostoitua alueellisesti ja osaamisalueittain. Jokainen meistä on vastuussa omasta osaamisestaan ja siten omasta arvostaan työmarkkinoilla. Tietotekniikan liiton jäsenyhteisöt antavat itse kunkin osaamisen kehittämiseen hyvät edellytykset. Liian moni meistä olettaa vaistomaisesti, että nuorena saatu koulutus riittäisi ja työnantaja hoitaisi osaamisen jatkuvuuden.

Milloin tietotekniikka viimeksi haastoi sinut - kumpi voitti?

Tietotekniikka haastaa minut päivittäin ja parhaillaan siten, että vaihdettuani salaman rikkoman modeemin mökillä uuteen, en saa tätä uutta pelittämään, vaikka kaikki valot vilkkuvat. Ilmeisesti tarvitaan mies tolppaan, kuten joskus ennenkin. Aion voittaa tämänkin ongelman, kuten tuhannet muut tätä ennen ja tämän jälkeen.

Mikä ilahdutti viimeksi työssäsi?

Mikään ei myyntimiestä ilahduta enemmän kuin voitettu kauppa. Tällainen onnenpotku sattui jälleen kerran pari päivää sitten.

Minkä uraohjeen antaisit IT-ammattilaisille?

Tärkein uraohje IT-ammattilaiselle on oman ammattitaidon kehittäminen. Silloin kaikki järjestyy. Muuhun elämänhallintaan en tässä yhteydessä anna suosituksia.

Mitä uutta haluat oppia seuraavan vuoden aikana?

Haluan omaksua vähintään yhden uuden sovelluksen tai muuten relevantin IT-palvelun luontevan käytön kuukaudessa.

Kenelle haluaisit lähettää IT-terveisiä?

IT-terveiset menevät luonnollisesti nykyisen ja tulevan hallituksen avainhenkilöille. Pankaa nyt ihmeessä julkisen sektorin rakenteet uusiksi ja tietotekniikka töihin. Kansalaisia voidaan palvella nykyistä paremmin puolella porukalla. Aika loppuu.

Aki Siponen, Tietoviikko 11.6.2010

Aki Siponen on tietohallintojohtaja puolustusministeriössä ja Tietotekniikan liiton hallituksen jäsen  

Kuka olet ja mitä teet?

Nimeni on Aki Siponen. Tietohallintojohtajana puolustusministeriössä vastaan puolustushallinnon tietohallinnon ohjauksesta. Yli tuhannen ihmisen joukossa on intohimoista työhön omistautumista ja rautaista teknistä osaamista. Käynnissä olevan rakennemuutosten vuoksi tarvitaan verkostoissa toimimisen ja luottamuksen rakentamisen osaamista. Meillä on hyviä kokemuksia ruohonjuuritasolta lähtevästä menestyksellisestä yhteistyöstä. Sitä osaamista pitää osata käyttää hyödyksi tässä uudessa tilanteessa.

Mikä on parasta TTL:n jäsenyydessä?

Ammattitaitoiset innostuneet ihmiset, jotka haluavat kehittää ja kehittyä. Hyvät keskustelut.

Milloin tietotekniikka viimeksi haastoi sinut - kumpi voitti?

Windows 7:n ilmestymisen jälkeen päätin katsoa, saanko kotona verkkolevyn modattua tukemaan synkronointia. Mutta kun Samban käynnistystiedosto oli kovokoodattu käynnistyssekvenssiin, ajattelin, että odotan toimittajalta päivitettyä firmwarea. Tällä kertaa tietotekniikka voitti, mutta syynä oli yritys sulkea avoin järjestelmä.

Mikä ilahdutti viimeksi työssäsi? 

Tänään ilahdutti moni asia: johtoryhmässä tietohallintoasioista keskusteluun käytettiin varatun 15 minuutin sijasta yli 50 minuuttia, hallinnonalan prosessityötä saatiin konsernitoimintojen osalta aimo askel eteenpäin, meillä oli hauskaa, sain tänäänkin tehdä työtä innostuneiden ja osaavien ihmisten parissa.

Minkä uraohjeen antaisit IT-ammattilaisille? 

IT-ammattilainenkin voi mennä kurssille opettelemaan toimisto-ohjelmiston käyttöä. Harvassa ovat ne ammattilaiset, joiden tärkein työkalu on joku muu. Kannattaa osata ja ymmärtää myös avoimet rajapinnat, joiden kautta toimisto-ohjelmistoja voidaan käyttää järjestelmien osana.

Mitä uutta haluat oppia seuraavan vuoden aikana?

Palvelinhotelleissa syntyvän lämmön käsittely ja hyödyntäminen on yksi suurista tietotekniikan energiatehokkuuden haasteista. Rakennemuutosprosesseissakin saattaa tunnelma joskus olla varsin lämmin. Miten tätä lämpenemistä voidaan hyödyntää muutosta nopeuttavana ja tehostavana tekijänä, miten saadaan ihmiset organisaatiossa kuuntelemaan toisiaan paremmin ja aktiivisemmin. Uutta tämä ei ole, mutta opittavaa riittää.

Kenelle haluaisit lähettää IT-terveisiä?

Koko julkishallinnolle terveiset toukokuun lopulla olleesta OECD:n Suomen hallinnon maa-arvioinnin julkistustilaisuudesta. Arvioinnin keskeinen viesti on julkisen hallinnon strategisen ketteryyden lisääminen. Tarvitaan strategista näkemystä, yhteistä tahtotilaa ja resurssien joustavuutta. Mikko Kososen mukaan tulisi edetä ensin yhteistä tahtotilaa kehittämällä, siis yhteiseen visioon ja kokonaistavoitteisiin sitoutumisen, koordinaation ja yhteistyön kautta. Todennetun tiedon rooli päätöksenteon tukena ja kansalaisten osallisuus valmistelutyössä ja palvelutuotannossa korostuvat. Tämä tarkoittaa tiedon avoimuuden lisäämistä, tiedon jakelun ja tiedon löytämisen parantamista, analysointikyvyn kehittämistä, kansalaisten ja sidosryhmien käyttämistä tietojen analysoinnissa. Teknisesti näihin haasteisiin vastaaminen on verraten helppoa mutta organisaatiokulttuurien ja johtamisen alueella hyvinkin haastavaa. Haastan kaikki julkishallinnon päätöksentekijät ylittämään edeltäjänsä ja itsensä tiedon avoimuuden ja vaikuttavuuden lisäämisessä.

Markku Silén, Tietoviikko 28.5.2010

Markku Silén on Winnovation Network:in puheenjohtaja ja Tietotekniikan liiton hallituksen jäsen.  

Kuka olet ja mitä teet?

"Markku Silén, Winnovation Network:in puheenjohtaja. Ethos Technologies, Growth Lab Consulting, Fifth Element ja Zipipop yhtiöiden hallituksen jäsen ja osaomistaja. Sitran kuntaohjelman neuvonantajana ICT-osaamisverkostojen rakentamisessa. Tietotekniikan liiton hallituksen jäsen."

Mikä on parasta TTL:n jäsenyydessä?

"Näköalapaikka alan muutoksissa. Verkostoituminen uusien ihmisten kanssa. Mahdollisuus vaikuttaa alan kehitykseen. Mahdollisuus oppia muilta."

Milloin tietotekniikka viimeksi haastoi sinut - kumpi voitti?

"Esiintyessäni "Oma Yritys" -seminaarissa maaliskuussa 2010, Mac:in Powerpoint esityksen asetukset ja videotykki eivät suostuneet yhteistyöhön ja osa esityskuvasta katosi. En alkanut 100 hengen yleisön edessä säätämään Mac:in asetuksia, joten piti tyytyä siihen mitä teknologia taas tarjosi" :(

Mikä ilahdutti viimeksi työssäsi?

"Yhteiset ideariihet ovat aina positiivisen energian lähteitä. Mikään ei kuitenkaan voita firman juhlia, varsinkin jos pääsee itse lavalle esittämään rock-staraa. Esimerkkejä YouTube:ssa hakusanalla: Markku Silen"

Minkä uraohjeen antaisit IT-ammattilaisille?

"Ole utelias. Kysy neuvoa kokeneemmilta. Rakenna verkostoja. Ole aito, avoin ja oma itsesi. Kehitä kuitenkin itseäsi jatkuvasti. Vanhempana luota myös intuitioon. Uskalla ottaa riskejä. Palkkaa itseäsi parempia alaisia. Innostavana johtajana saat aikaan innostuneita tiimejä. Ne tekevät tulosta kanssasi. Elämä on lyhyt. Siitä pitää nauttia tässä ja nyt! Lisää ohjeita: http://markkusilen.blogspot.com/ "

Mitä uutta haluat oppia seuraavan vuoden aikana?

"Miten muutosjohtaminen kunta- ja valtion sektorilla toimii käytännössä. Miten sosiaalisen median avulla rakennetaan kansallisia ja kansainvälisiä osaamisverkostoja. Miten kasvuyritysten välinen verkostoituminen luo Suomessa uusia kansainvälisesti menestyviä superverkostoja."

Kenelle haluaisit lähettää IT-terveisiä?

"Terveisiä kaikkien suomalaisten organisaatioiden johtajille ja työntekijöille. Yhteisöllinen, verkostoitunut ja osaava Suomi on meidän kaikkien ulottuvilla. ICT:n avulla voidaan rakentaa uusia yhteistyön muotoja ja parantaa organisaatioiden välistä yhteistyötä työntekijöiden, asiakkaiden ja yhteistyökumppaneiden välillä."

Päivi Hokkanen, Tietoviikko 30.4.2010

Päivi Hokkanen on Sanoma konsernin tietohallintojohtaja ja Tietotekniikan liiton hallituksen jäsen.  

Kuka olet ja mitä teet?

"Nimeni on Päivi Hokkanen ja toimin Sanoma konsernin tietohallintojohtajana. Aloitin tässä toimessani viime vuoden huhtikuussa, eli kohtapuoliin on ensimmäinen vuosi täynnä mediasektorilla. Alalla olen kuitenkin toiminut jo yli 30 vuotta, viimeiset kahdeksan vuotta tietohallintojohtajana."

Mikä on parasta TTL:n jäsenyydessä?

"Ajan tasalla pysyminen, tieto aktiivisten kerhojen kautta siitä, mistä tällä hetkellä puhutaan ja mitkä asiat yleisesti mietityttävät. Myös liiton tarjoama koulutus tulkoon mainituksi – tilaisuudet käsittelevät aina ajankohtaisia aiheita."

Milloin tietotekniikka viimeksi haastoi sinut - kumpi voitti?

"Tietotekniikka haastaa tässä roolissa toimivaa jatkuvasti. Teknologian kehitysvauhti on huimaa ja uusia innovaatioita syntyy enemmän kuin millään muulla alalla. Yritysten tietohallinnoissa tämä tarkoittaa jatkuvaa vuoropuhelua uusien innovaatioiden käyttöönotosta ja tuesta liiketoimintojen kanssa olipa kyseessä sitten sosiaalinen media tai vaikkapa iPhone tai sähköiset lukulaitteet. Voittajia ovat ne, jotka pystyvät parhaiten tukemaan liiketoimintojaan näissä haasteissa."

Mikä ilahdutti viimeksi työssäsi?

"Pari hyvin aikataulussaan etenevää projektia, joihin osallistuu iso joukko eri osapuolia konsernistamme. Näiden kaltaisia yhteistyöhankkeita eri divisioonien kesken ei aiemmin tässä mittakaavassa ole tehty. Olen myös tyytyväinen konsernimme kansainvälisyyteen – opin uusia asioita mediatoimialasta koko ajan."

Minkä uraohjeen antaisit IT-ammattilaisille?

"Tässä työssä tarvitaan paitsi uteliasta mieltä myös avointa asennetta sekä teknologiaa että kanssaihmisiä kohtaan. On ymmärrettävä, että teknologia muuttaa maailmaa haluttiin sitä tai ei ja kyse on siitä, kuinka osaamme hyödyntää teknologian tuomia mahdollisuuksia yrityksessämme. Tämä edellyttää vahvoja vuorovaikutustaitoja ja kykyä kommunikoida liiketoimintojen kanssa. Toisaalta tämä tietotyöläisen ammatti vaatii jatkuvaa uuden oppimista ja halua kehittää itseään ja omaa ajatteluaan."

Mitä uutta haluat oppia seuraavan vuoden aikana?

"Juuri nyt olen tutustumassa sosiaalisen yhteisömedian verkkopalveluihin ja pilvipalveluihin, jotka molemmat ovat hyvinkin trendikkäitä puheenaiheita alan lehdistössä. Kuten TiVin artikkeli 5.3. kertoi, suuri osa yrityksistä ei vielä hyödynnä sosiaalisia verkkopalveluita, mutta uskon, että ainakin markkinoinnissa melkeinpä toimialasta riippumatta tullaan näitä välineitä hyödyntämään, kun osaaminen kasvaa. Toisaalta olen Jyväskylän yliopiston jatko-opiskelija ja tarkoitukseni on työstää omaa jatkotutkimustani tietohallinnon roolin muutoksesta teknologian muuttaessa yrityksen toimintaa."

Kenelle haluaisit lähettää IT-terveisiä?

"Kaikille tutuille kollegoilleni ja yhteistyökumppaneilleni, joita on jo joltinenkin joukko kertynyt näiden vuosien aikana. Keynesin sanoin, Development should take place now, because in the long run we are all dead."

Mitro Kivinen, Tietoviikko 19.3.2010

Mitro Kivinen on Alter Chief Oy:n toimitusjohtaja ja Tietotekniikan liiton hallituksen jäsen  

Kuka olet ja mitä teet?

”Olen Mitro Kivinen ja yritän tehdä hyviä juttuja hyvien ihmisten kanssa. Omassa yrityksessäni toimin kehitys- ja projektivalmentajana ja olen myös tutkijana Jyväskylän yliopiston kasvuyrityslaboratoriossa.”

Mikä on parasta TTL:n jäsenyydessä?

”Eniten pidän siitä, kun pääsen tapaamaan muita alan osaajia. Minulle TTL on erityisesti tapa verkostoitua.”

Milloin tietotekniikka viimeksi haastoi sinut?

”Viimeisin haaste tuli loppusyksyllä, kun eteeni alkoi suunnasta ja toisesta tulla tietoa ja kysymyksiä pilviteknologioista. Homma on vielä kesken, mutta eiköhän tästä otettane niskalenkki vielä ennen alkusyksyn Sytyke-risteilyä, jossa tarkoituksemme on käsitellä pilviteknologioita ohjelmistojen kehittämisen kannalta.”

Mikä ilahdutti viimeksi työssäsi?

”Taisi olla ihan pari päivää sitten se, kun huomasin tuttujen ihmisten olevan mukana minulle ihan uusissa ympyröissä. Tuli tervetullut olo. Nämä uudet ympyrät ja myös tutut ihmiset ovat löytyneet TTL:n avulla.”

Minkä uraohjeen antaisit IT-ammattilaisille?

”Mitä otattekin tehtäväksenne, tehkää se kunnolla. Kun pidätte jatkuvasti huolta siitä, että työpanokseenne voi luottaa ja samalla pidätte huolta siitä, että osaamisenne pysyy ajan tasalla, teistä tulee organisaationne tukipylväitä!”

Mitä uutta haluat oppia seuraavan vuoden aikana?

”Verkostomallisen ohjelmistoalan yrityksen arvonmuodostuksen periaatteet teoriassa ja käytännössä.”

Kenelle haluaisit lähettää IT-terveisiä?

”Ohjelmistojen ja ohjelmistoprojektien myyjille ja ostajille haluan kertoa, että ohjelmistoja tekevät asiantuntijat osaavat usein varsin tarkasti arvioida tulevan projektin työmäärät ja kulut. Uskokaa heitä, vaikka summa kuulostaa kalliilta. Ei kannata huijata itseään luulemaan, että hyvän ratkaisun saa halvalla!”

Jyrki Kontio, Tietoviikko 19.2.2010

Jyrki Kontio on R & D-Ware Oy:n toimitusjohtaja ja Tietotekniikan liiton hallituksen jäsen.  

Kuka olet ja mitä teet?

"IT-alan monitoimimies, olen toiminut koodaajana, konsulttina, arkkitehtina, professorina, kouluttajana ja IT-pomona pienissä ja suurissa firmoissa, sekä teollisuudessa ja julkisella sektorilla. Nyt ratkon softayritysten visaisia ongelmia kansainvälisen kontaktiverkostoni kanssa. Olen siis konsultti. Panostan lisäksi paljon pro bono -aikaani ohjelmistoalan kasvun vauhdittamiseen mm. TTL:n ja Kasvufoorumin kautta."

Mikä on parasta TTL:n jäsenyydessä?

"Kuuluminen Suomen parhaiden IT-taitajien verkostoon. Ei liene sellaista IT-ongelmaa, johon ei löytyisi TTL:n jäsenistä ratkaisijaa – tosin oikeaa osaajaa ei aina suuresta joukosta löydä silloin kun ongelma on käsillä, mutta siihen löytänemme uusia ratkaisuja jo tämän vuoden aikana. TTL:n yhteisöt antavat paljon uusia ideoita ja kontakteja."

Milloin tietotekniikka viimeksi haastoi sinut - kumpi voitti?

"Pieniä haasteita tulee eteen viikoittain, mutta vuosien myötä haasteet ovat pienentyneet. Järjestelmät toimivat nykyään hurjan paljon paremmin kuin aikoinaan. Suurin haasteeni on ollut kotiverkkoni virittäminen: siellä pyörii työ ja viihde samassa verkossa; siihen kuuluu muutama Wintel-PC, pari Applen Mac-tietokonetta, TV ja kotiteatteri sekä mobiilit toistolaitteet (N97 ja iPodit), jotka synkronoituvat keskenään ja joiden varmuuskopiot menevät viiden teratavun palvelimeen. Tämä toimii kuin Pendolinon vessa: pari viikkoa kunnossa, mutta sitten taas siivousta ja säätöä. Nokian N97 on tässä konfiguraatiossa saanut minut liian usein selätettyä."

Mikä ilahdutti viimeksi työssäsi?

"Löysin asiakkaan kanssa sellaisen ohjelmistokyvykkyyden, joka oli latentti, mutta josta voi tulla ratkaiseva kilpailuetu. Tämä kyvykkyys oli muutaman vuoden ollut hiljaisessa tiedossa ko. yrityksessä, nyt sitä osataan viedä eteenpäin."

Minkä uraohjeen antaisit IT-ammattilaisille?

"Kaksi asiaa. Ensinnäkin, jos teet oman osaamisesi kehittämisestä asian, josta saat ”kicksejä”, pysyt tällä alalla haluttuna resurssina ja saat hyviä haasteita, jotka kehittävät sinua edelleen. Toiseksi, jos otat riskejä – kuten pitääkin – välillä tulee kylmää rättiä päin naamaa. Niin käy parhaimmillekin ja se on hyvä juttu. Ota vaan nöyrästi vaan palaute vastaan, kuivaa naama ja ryntää taitavampana seuraavaan haasteeseen."

Mitä uutta haluat oppia seuraavan vuoden aikana?

"Ammatillisena tavoitteena on ymmärtää paremmin miten juuri nyt muuttuva ohjelmistoalan ympäristö – alustat, liiketoimintamallit ja toimialarakenteet – vaikuttavat siihen, miten softaa tehdään ja miten siinä menestytään. "

Siviilipuolella haluan oppia miksaamaan biisieni soundeja paremmin: soundit sellaiseksi kuin ne päässään visioi – softan avulla, tietenkin!

Kenelle haluaisit lähettää IT-terveisiä?

"Tuleville IT-alan yrittäjille. IT on vahva kasvuala, lama alkaa olla takanapäin ja IT-alasta täytyy tehdä Suomessa vahva vientiala. Kokeile siipiäsi ja työstä itsellesi hyvä liikeidea. Risto Siilasmaata siteraatakseni: yrittäjyys on isänmaallinen teko."

***

Tutustu Jyrki Kontion blogiin

Jaakko Kuosmanen 22.1.2010

Jaakko Kuosmanen toimii konsulttina Wakaru Partners Oy:ssä sekä hallituksen jäsenenä Tietotekniikan liitossa.  

Kuka olet ja mitä teet?

Olen Jaakko Kuosmanen ja toimin konsulttina WAKARU nimisessä yhtiössä.

Mikä on parasta TTL:n jäsenyydessä?

Liityin mukaan vuonna 1982 VSTKY:n kautta, ja koin tämän tärkeäksi yhteisöksi itselleni. Parasta on vuorovaikutus jäsenistön kesken.

Milloin tietotekniikka viimeksi haastoi sinut - kumpi voitti?

Kun toimisto kulkee repussa tietokoneen muodossa ja taskussa puhelimen muodossa, on aika riippuvainen tietotekniikan toimivuudesta ja sen käyttötaidoista. Tekniikka on hyvä renki minulle.

Mikä ilahdutti viimeksi työssäsi?

Palautteet pitämistäni kursseista. Kaikesta kerään palautteet ja tämä auttaa kehittymään.

Minkä uraohjeen antaisit IT-ammattilaisille?

Rohkeasti sertifikaatteja suorittamaan, sillä ne ovat helppo tapa osoittaa osaamista.

Mitä uutta haluat oppia seuraavan vuoden aikana?

Managing Successful Programmes eli projektiportfolion hallintaa lisää.

Kenelle haluaisit lähettää IT-terveisiä?

Kaikille IT-palvelujen ostajille ja toimittajille: mitataan palvelujen toimivuutta.