Isot muutoshankkeet ajavat ICT-kehitystä sairaanhoitopiireissä (MARKET-VISIO OY)
|
Kuntien tiukka taloustilanne on jonkin verran heijastunut sairaanhoitopiirien ICT-asioihin parin viimeisen vuoden aikana. Näyttää kuitenkin siltä, että tilanne olisi toistaiseksi hieman helpottumassa tai ainakin tasaantumassa. Kun menossa olevien hankkeiden lisäksi mukaan lasketaan uudet ja suunnitteilla olevat hankkeet, sairaanhoitopiirien suhteellinen ICT-kulutus pysynee toimialavertailun kärkipäässä tänä ja ensi vuonna. Yleisimmin sairaanhoitopiirien ICT-kehitys- ja investointihankkeet liittyvät valtakunnalliseen KanTa-hankkeeseen, kuten eResepti ja toimikortit, sekä erilaisiin potilashoidon ja -hallinnon hankkeisiin. Useissa sairaanhoitopiireissä on suunnitteilla myös identiteetinhallinnan hankkeita. Sähköinen asiointi ja palvelujen tuottaminen on tulevaisuuden trendi sairaanhoitopiireissäkin ja palvelee kaikkia osapuolia. Tavoitteena on saada aikaan työtehtävien uusjakoa siten, että kansalainen osallistuisi aktiivisemmin omaan hoitoonsa. Erityisenä haasteena sairaanhoitopiireissä nähdään tietotekniikan osaaminen, mihin liittyy myös ostamisen osaaminen. Lisäksi muutokset rakenteissa ja palveluissa voivat olla varsin haasteellisia monesta syystä, mutta myös siksi, että vaikutuksia tietotekniikkaan ei aina arvioida riittävän syvällisesti etukäteen. Tutkimuksen sisältö ja tavoitteet Marketvision "Sairaanhoitopiirit: Painopistealueet ICT-kehityksessä. Hankintaan ja ostamiseen liittyvät haasteet" -tutkimuksen tavoitteena on koota näkemyksiä ICT-kehityksen suunnasta sairaanhoitopiireissä sekä kartoittaa keskeisiä haasteita, jotka liittyvät erityisesti ICT-ostamiseen ja toimittajakentän hallintaan. Nyt julkaistava raportti on ensimmäinen kolmesta sairaanhoitopiirejä käsittelevästä osaraportista, joista jokainen keskittyy tiettyyn aihepiiriin. Kaksi muuta ilmestyvät myöhemmin tämän kevään aikana ja niiden aihepiirit ovat: ICT-palvelutoimittajat terveydenhuollon sektorilla. ICT-ulkoistuksen käyttö ja kehittyminen sairaanhoitopiireissä. Tietohallinnon organisointi sairaanhoitopiireissä. ICT-kustannukset ja niiden kehittyminen. Lisätietoja: Leena Mäntysaari Marketvisio on riippumaton ICT-liiketoiminnan ja -johtamisen neuvonantaja. Marketvisio yhdistää Gartnerin globaalit resurssit syvälliseen paikalliseen liiketoimintaosaamiseen. Marketvisio osallistuu asiakkaidensa toiminnan kehittämiseen tarpeiden määrittelystä tiedon hankintaan ja analysointiin, toimenpidesuosituksiin ja käytännön tukeen saakka. Yriyksen asiakkaita ovat mm. liiketoimintaansa laajentavat teknologiayritykset sekä teknologiavalinnoista vastaavat päätöksentekijät. 1987 perustettu suomalainen Market-Visio Oy tarjoaa Gartnerin palveluita yksinoikeudella Suomessa, Baltian maissa, Venäjällä ja Ukrainassa. Yrityksen toimipisteet sijaitsevat Espoossa ja Moskovassa. Lisätietoa: www.marketvisio.fi. |

