MDM-hankkeet etenevät myötätuulessa (MARKET-VISIO OY)

Julkaistu: 
10.01.2012 - 10:00

MDM-hankkeissa kehitystä ohjaa liian usein riskien toteutuminen. Selkeä luokittelu ja prosessikuri mahdollistavat luotettavan yritystiedon.

Marketvision selvityksen mukaan MDM-hankkeet ovat olleet ja pysyvät myötätuulessa lähivuosina. Tämän kehityksen takana on joukko asiaansa uskovia ”soihdunkantajia” jotka ovat jaksaneet lobata tärkeän mutta hankalasti avautuvan mallinnuksen puolesta.

”Tapasimme arjen sankareita, jotka ovat ajaneet MDM-asiaa vuosikausia, välillä turhautuenkin, mutta silti aina ylös nousten. On ilahduttavaa huomata, että Suomessa tehdään MDM:ään ja geneerisemmin yrityksen informaationhallintaan kehitystä ennätyksellisen paljon”, iloitsee Marketvision tutkimusjohtaja Katriina Valli.

Master Data Management on alue, jonka kehitystarpeeseen valitettavan usein on ajurina riskin toteutuminen. Tietointensiivisessä ympäristö tiedon laadun ja oikeellisuuden varmistaminen ei ole helppo tehtävä. Ilman selkeää luokittelua ja prosessikuria ei yrityksen johto voi luottaa siihen, että heidän saamansa tieto on oikeellista ja ajantasaista. Kalliiksi käy myös se, jos esimerkiksi tuotantolinjalta valmistuva tuote ei vastaakaan suunniteltua ja voi tästä johtuen olla jopa vaarallinen.

Tutkimuksen sisältö ja tavoitteet
MDM-tilanne Suomessa 2011 -tutkimuksessa haluttiin kartoittaa geneerisellä tasolla Master Data Managementin kypsyystasoa merkittävissä suomalaisissa yrityksissä. Tutkimusta tullaan laajentamaan vuonna 2012 sekä kvantitatiivisella tutkimuksella sekä lisähaastatteluilla. Tätä katsausta varten haastateltiin 12 yrityksen edustajaa.

Lisätietoja:
Katriina Valli
katriina.valli@marketvisio.fi
Research Director
+358 50 501 5403
Market-Visio Oy – Gartner Sales Agent

Market-Visio Oy on riippumaton ICT-liiketoiminnan ja -johtamisen neuvonantaja joka yhdistää edustamansa Gartnerin globaalit resurssit paikalliseen liiketoimintaosaamiseen. Marketvisio tarjoaa asiakkailleen konsultointi- ja tutkimuspalveluja liiketoiminnan tueksi. Asiakkaitamme ovat mm. Suomen merkittävimmät ICT-alan toimittajayritykset ja valtaosa Suomen TOP 100 yrityksistä. Yrityksen toimipisteet sijaitsevat Espoossa, Moskovassa ja Kiovassa. www.marketvisio.fi