Pelialan työnantajat ja opiskelijat kohtaavat Aalto in the Game -tapahtumassa 12.4.!

Julkaistu: 
26.03.2012 - 09:39

Aalto-yliopiston ura- ja rekrytointipalvelut järjestää yhteistyössä Tietotekniikan liitto ry:n kanssa Aalto in the Game -kontaktointi- ja rekrytointitapahtuman, joka kokoaa yhteen pelialan opiskelijoita, nuoria tutkijoita ja työnantajia. Tapahtumassa työnantajat ovat esillä omilla ständeillään, jotka on sijoitettu Aalto Design Factorylle, Otaniemen kampuksen ytimeen. Lisäksi tapahtumassa on esillä myös Aallon omia toimijoita sekä mielenkiintoisia puheenvuoroja pelitoimialan eri sektoreilta.

Aalto-yliopiston rooli pelialan opetus- ja tutkimusalueella tulee voimistumaan merkittävästi, kun Perttu Hämäläinen aloittaa 29.3.2012 tehtävänsä Aallon ensimmäisenä pelialan professorina. Hämäläinen on työskennellyt aiemmin Virtual Air Guitar Companyn (VAGC) tutkimusjohtajana.

Vielä ehditte ilmoittautua näytteilleasettajaksi! Lisätietoja Aalto in the Game –tapahtumasta tästä.

Lataa messuohjelma pdf-muodossa tästä.