Pilvipalvelut koskettavat suomalaisia organisaatioita toimialasta ja koosta riippumatta: ensimmäiset käyttökokemukset pääosin rohkaisevia (MARKET-VISIO OY)
Pilvipalvelut on yksi viime vuosien puhutuimmista ja seuratuimmista uusista teknologia-alueista. Marketvisio on tutkinut SaaS-palvelujen hyödyntämisen etenemistä Suomessa eri tutkimuksissaan vuodesta 2008 alkaen.
Eräänä tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten SaaS-käyttö etenee Suomessa ja millä tavoin eteneminen toteutuu eri sovellusalueilla. Samalla pyritään myös arvioimaan SaaS-palvelujen käyttöön liittyviä kokemuksia sekä asiakkaiden tunnistamia odotuksia ja riskejä.
Vaikka muiden kuin SaaS-tyyppisten pilvipalvelujen hyödyntämisen tiedettiin olevan vielä varhaisessa vaiheessa, haluttiin tutkimuksessa saada myös käsitys PaaS ja IaaS -tyyppisten palvelujen käyttökokemuksista. Tutkimuksen avulla onnistuttiin identifioimaan joukko organisaatioita, jotka jo hyödynsivät näitä palveluja ja selvitettiin näiden käyttökokemuksia.
”SaaS toimintamallina on selvästi lyönyt itsensä läpi suomalaisten organisaatioiden keskuudessa. Kuitenkin rahankäytön näkökulmasta kyse on vielä pienehköstä kokonaisuudesta kun verrataan ohjelmistoihin käytettyyn rahaan kokonaisuudessaan. Kasvuvauhti on sitäkin merkittävämpi ja SaaS-mallin leviämisen vaikutukset tulevat näkymään loppukäyttäjäorganisaatioissa hyvinkin nopeasti. Mielenkiintoista on myös nähdä, miten suomalaiset organisaatiot arvottavat palvelutarjoajat mm. kansallisuuden ja yritysten toiminnan laajuuden mukaan”, pohtii Marketvision tutkimusjohtaja Mika Ollikainen tutkimustuloksia.
Tutkimuksen sisältö ja tavoitteet
Marketvision ”Pilvipalvelujen eteneminen Suomessa” -tutkimuksen tavoitteena oli selvittää pilvipalveluiden käytön yleisyys suomalaisissa organisaatioissa. Tutkimus kattoi pilvipalveluiden kaikki kolme aluetta eli Software as a Service (SaaS), Infrastructure as a Service (IaaS) sekä Platform as a Service (PaaS). Tavoitteena oli myös selvittää, miten pilvipalveluita käyttäneet organisaatiot ovat kokeneet palvelut ja erikseen katsoa, mitkä tekijät ajavat tai estävät pilvipalveluiden käyttöä. Tutkimuksessa tarkasteltiin erityisen laajasti SaaS -käyttöä eri sovellusalueilla, toimialoilla ja organisaatiomuodoissa. Lisäksi tutkimuksessa katsottiin erikseen IaaS ja PaaS -palveluiden käyttöä.
Tutkimuksessa selvitettiin myös, keitä ICT-toimittajayrityksiä pidetään kaikista varteenotettavimpina pilvipalvelutoimijoina Suomessa.
Lisätietoja:
Mika Ollikainen, tutkimusjohtaja
Tero Lausala, liiketoimintajohtaja
Market-Visio Oy
etunimi.sukunimi@marketvisio.fi
p. +358 40 586 1138 (Ollikainen)
p. +358 45 7731 3123 (Lausala)
Market-Visio Oy
Marketvisio on riippumaton ICT-liiketoiminnan ja -johtamisen neuvonantaja. Marketvisio yhdistää Gartnerin globaalit resurssit syvälliseen paikalliseen liiketoimintaosaamiseen. Marketvisio osallistuu asiakkaidensa toiminnan kehittämiseen tarpeiden määrittelystä tiedon hankintaan ja analysointiin, toimenpidesuosituksiin ja käytännön tukeen saakka. Marketvision asiakkaita ovat mm. liiketoimintaansa laajentavat teknologiayritykset sekä teknologiavalinnoista vastaavat päätöksentekijät. Vuonna 1987 perustettu suomalainen Market-Visio Oy tarjoaa Gartnerin palveluita yksinoikeudella Suomessa, Baltian maissa, Venäjällä ja Ukrainassa. Yrityksen toimipisteet sijaitsevat Espoossa ja Moskovassa. Lisätietoa: www.marketvisio.fi.

