Sanoma Datalle tunnustuspalkinto ICT-palveluorganisaatioiden vertailussa (MARKET-VISIO OY)

Julkaistu: 
24.02.2011 - 12:00

Sanoma Data ylsi palveluillaan Suomen parhaaseen neljännekseen sisäisten ICT-palveluorganisaatioiden vertailussa. Sanoma Datalta paikalla Marketvision tunnustuspalkintoa ja kunniakirjaa vastaanottamassa olivat Sanoma Data Oy:n toimitusjohtaja Pekka Laakeristo, asiakkuusjohtaja Lasse Palminen sekä asiakkuuspäällikkö Ari Toivanen.

Sanoma Datalla palvelutasomittaus toteutettiin viidettä kertaa. “Tutkimustulokset osoittavat, että Sanoma Datan palvelu on kehittynyt tasaisesti kaikilla osa-alueilla näiden 5 vuoden aikana. Erityisesti esille nousee projektiosaamisen kehittyminen. Projektipäälliköt ja projektijohtaminen ovat saaneet vuosi vuodelta parempia arvosanoja ja ICT:n vuoropuhelu on parantunut jatkuvasti”, toteaa Sanoma Datan toimintaa vuosia seurannut ICT-palvelujen pääanalyytikko Mika Rajamäki. “Palautteen kokonaismäärä on vähentynyt ja annettu palaute on selkeästi positiivisempaa kuin mitä se oli 5 vuotta sitten. Erityisen hyvänä merkkinä tätä voi pitää siinäkin mielessä, että positiivista palautetta ei anneta niin herkästi kuin negatiivista”, pohtivat toimitusjohtaja Pekka Laakeristo sekä Mika Rajamäki tulosten kehityspolkua.

Mediataloille liiketoiminnan kehittymisen kannalta on elintärkeää nopea reagointi. Sanoman sisällä toimiva tekniseltä osaamiseltaan huippuluokan IT-osasto edesauttaa nopeaa reagointia eri tilanteissa. “Mediamaailmassa toimitaan nopeassa busineksessä, joten luonnollisesti ongelmatilanteisiinkin on reagoitava nopeasti. Oman IT-osaston henkilökunnan kehittäminen on avainasemassa liiketoiminnan kehittymisen kannalta”, kommentoi Sanoma Datan asiakkuusjohtaja Lasse Palminen ICT Palvelutasomittauksen tuloksien kehittymistä.

"Olemme viiden vuoden aikana tehneet määrätietoista työtä osaamisen kehittämiseksi. Palkinto on tunnustus koko Sanoma Datan henkilöstölle tästä kehittämistyöstä", toteaa Sanoma Datan toimitusjohtaja Pekka Laakeristo. "Online-puolella kilpailu on kovaa, joten Sanoma Datan osaaminen on tärkeää koko Sanoma Newsin menestymisen kannalta."

”Suomen parhaan tason palveluorganisaatio” -tunnustus annetaan organisaatioille, jotka hyvillä asiakaskokemustuloksillaan sijoittuvat Marketvision ICT Palvelutasomittauksessa ylimpään neljännekseen tietopankin viimeisten 18 kk aikana mitattujen organisaatioiden vertailussa. Kilpailu on tässä tarkastelussa kova: tietopankissa on 18 kk jaksossa tällä hetkellä 35 vertailuorganisaatiota – isoja organisaatioita sekä yksityiseltä että julkiselta sektorilta. Marketvisio haluaa kannustaa tunnustuksen avulla organisaatioita sisäisten ICT-palvelujensa kehittämiseen.

Lisätietoja:

Pekka Laakeristo
Toimitusjohtaja
p. 0400-600835
Sanoma Data Oy

Mika Rajamäki
Pääanalyytikko, ICT-palvelut
p. 040-774 6422
etunimi.sukunimi@marketvisio.fi

Market-Visio Oy
Marketvisio on riippumaton ICT-liiketoiminnan ja -johtamisen neuvonantaja. Marketvisio yhdistää Gartnerin globaalit resurssit syvälliseen paikalliseen liiketoimintaosaamiseen. Marketvisio osallistuu asiakkaidensa toiminnan kehittämiseen tarpeiden määrittelystä tiedon hankintaan ja analysointiin, toimenpidesuosituksiin ja käytännön tukeen saakka. Yrityksen asiakkaita ovat mm. liiketoimintaansa laajentavat teknologiayritykset sekä teknologiavalinnoista vastaavat päätöksentekijät. 1987 perustettu suomalainen Market-Visio Oy tarjoaa Gartnerin palveluita yksinoikeudella Suomessa, Baltian maissa, Venäjällä ja Ukrainassa. Yrityksen toimipisteet sijaitsevat Espoossa ja Moskovassa.