Nettipoliisi

Lähipoliisi  tavoittaa virtuaalimaailmassakin

 Poliisin toiminta netissä on kustannustehokkuudessaan omaa luokkaansa. Muutaman poliisiprofiilin panostuksella on tavoitettu kymmeniätuhansia nuoria Inarista Helsinkiin.   Marko Forss


Ylikonstaapeli Marko Forss, Suomen ensimmäinen nettipoliisi, kuvaa teoksessa Silmät auki sosiaaliseen mediaan, artikkelissaan Lähipoliisi tavoittaa virtuaalimaailmassakin, miten poliisin jalkautuminen sosiaaliseen mediaan on mahdollistanut poliisille uuden tehokkaan tavan partioida.

”Poliisin näkyvä esiintyminen sosiaalisessa mediassa lisää kansalaisten turvallisuuden tunnetta netissä samalla lailla kuin poliisin partioauto kadulla”, hän kirjoittaa.

Kasvollisena ja yhtenäisenä

Suomen poliisi toimii netissä kolmatta vuotta. Nettipoliisiryhmään kuuluu kolme henkilöä, ja huhtikuussa 2011 alkoi puolen vuoden mittainen pilottijakso uusille nettipoliiseille. ”Poliisitoiminta netissä on hedelmällistä silloin kun se on henkilökohtaista, kun poliisi esiintyy virkansa lisäksi omana itsenään”, Forss toteaa.

Poliisi esiintyy kolmen poliisiprofiilin kautta kasvollisena, mutta yhtenäisenä. Yhtenäisyys on mahdollista, kun toimintatekniikat ja –taktiikat ovat samanlaiset.

Netin kautta on helpompi puhua ikävistä ja henkilökohtaisista asioista. Alentunut kynnys laskee myös rajaa ilmoittaa rikoksista poliisille esimerkiksi seksuaalirikostapauksissa.

Marko Forssin arvion mukaan netissä yleisimmät rikokset ovat kunnianloukkaus ja laiton uhkaus. Myös seksuaalirikokset ja tekijänoikeuksien loukkaukset sekä identiteettivarkauden ovat suuri ongelma. Lähes kolmannes viisitoistavuotiaista tytöistä joutuu internetissä häirinnän tai ehdottelun kohteiksi.

Muutoksia lainsäädäntöön

Marko Forssin mukaan muutokset lainsäädäntöön helpottaisivat verkon kautta esille tulleiden rikosten selvittämistä ja lastensuojelutapauksiin puuttumista. Nykyisin jos nuori lähettää esimerkiksi  itsetuhoisia viestejä nimettömänä, henkilöllisyyttä voi olla vaikea selvittää.

Nimettömyyden suojissa rikollisetkin saavat pitkän etumatkan. Poliisin ei ole mahdollista saada rikolliseen toimintaan, vaikkapa kunnianloukkaukseen, käytetyn koneen yksilöivää osoitetietoa kuin tuomioistuimen kautta.

Poliisilta puuttuu myös luotettava netissä tapahtuneiden rikosten tilastointi. ”Ilman sitä ei synny ajan tasalla olevaa kuvaa netin ongelmista eikä voimavaroja osata kohdentaa oikein”, Forss muistuttaa.

Hän uskoo, että jatkossa toiminta netissä on luonnollinen osa poliisityötä. Yksittäisten poliisien toiminnan pohjalta ollaan luomassa yhtenäisiä valtakunnallisia toimintamalleja.

» Lue lisää virtuaalisesta lähipoliisiryhmästä sekä uutinen Uusia poliiseja nettiin 

» Lue myös Silmät auki sosiaaliseen mediaan

 

Forss Marko: Lähipoliisi tavoittaa virtuaalimaailmassakin teoksessa Silmät auki sosiaaliseen mediaan. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisu 3/2011 yhteistyössä Tietotekniikan liiton kanssa. Toimittaneet Terhi Aaltonen-Ogbeide, Pentti Saastamoinen, Heikki Rainio ja Tero Vartiainen.

Teoksen pdf-version voi ladata tältä sivulta. Painettua versiota voi tilata osoitteella tuv@eduskunta.fi tai Tommi Halme, p. 09 432 2107.