Synkistä talousnäkemyksistä huolimatta IT-markkinat kasvavat myös vuonna 2012 (MARKET-VISIO OY)

Julkaistu: 
31.12.2011 - 10:00

Marketvision ennusteen mukaan Suomen IT-markkinat kasvoivat vuonna 2,3 prosenttia vuonna 2011. Myös vuonna 2012 kasvu jatkuu reilun kahden prosentin vauhtia eli selvästi tämän hetkistä yleisen talouskehityksen konsensusarviota nopeammin.

Marketvision arvion mukaan IT-markkinat kasvavat 5,73 miljardiin euroon vuonna 2012. Totuttuun tapaan kasvu on nopeinta ohjelmistomarkkinoilla, jossa kasvu yltää 3,6 prosentin lukemiin. IT-palvelumarkkinat kasvavat vuonna 2012 Marketvision ennusteen mukaan 2,7 prosenttia, laitemarkkinoiden kasvun jäädessä tasan nollaan. IT-palvelumarkkinoiden osuus koko IT-markkinoista on reilu puolet eli kolme miljardia. Laitteiden osuus on reilu neljännes ja ohjelmistojen osuus reilu viidennes IT-kokonaismarkkinoista.

"Talouden taantumisesta huolimatta monet yritykset hakevat kasvua liiketoiminnassaan. Edellisen taantuman aikana yritykset leikkasivat IT-kulujaan rankalla kädellä. Nyt tietotekniikkaorganisaatiot on trimmattu sangen tehokkaiksi eikä leikkaamisen varaa enää juurikaan ole. Ainakaan, jos tietotekniikka halutaan nähdä liiketoiminnan kasvun mahdollistajana. Ja nykypäivänä yhä useampi yritys ilahduttavasti näin näkeekin”, kommentoi Marketvision johtaja Mika Rajamäki.

Myös useimpien merkittävien ohjelmisto- ja palveluyritysten myyntiennusteet näyttävät hyvältä alkuvuonna 2012. Edellisen taantuman jälkeen aloitetut hankkeet jatkuvat ja lisäksi uusiakin hankkeita ollaan alkamassa. Taloustilanteen uhkakuvista huolimatta IT-hankkeita ei ole juurikaan lykätty tai peruutettu. Vaikka IT-hankintapäätöksiä mietitään aikaisempaa tarkemmin, mikä näkyy esimerkiksi pidentyneinä päätöksentekoaikoina, bisnes näyttää rullaavan normaalisti, summaa Rajamäki tämän hetkisenä yleiskuvana Marketvision IT-toimittajien kanssa käymistä keskusteluista.

Marketvisio mittaa IT-markkinoiden arvoa loppukäyttäjäkulutuksella (end user spending). Loppukäyttäjäkulutuksella tarkoitetaan sitä rahamäärää, jonka yritykset, muut organisaatiot ja kotitaloudet käyttävät laitteisiin, ohjelmistoihin ja ulkoisiin palveluihin. Tarkastelun ulkopuolelle jäävät organisaatioiden sisäiset IT-kustannukset ja osa IT-palvelujen tuottamista varten tehdyistä infrastruktuuri-investoinneista.

Lisätietoja:
Mika Rajamäki
Johtaja
Market-Visio Oy
p. 040 774 6422
sähköposti: mika.rajamaki@marketvisio.fi

Market-Visio Oy on riippumaton ICT-liiketoiminnan ja -johtamisen neuvonantaja joka yhdistää edustamansa Gartnerin globaalit resurssit paikalliseen liiketoimintaosaamiseen. Marketvisio tarjoaa asiakkailleen (mm. Suomen merkittävimmät ICT-alan toimittajayritykset ja valtaosa Suomen TOP 100 yrityksistä) konsultointi- ja tutkimuspalveluja liiketoiminnan tueksi. Yrityksen toimipisteet sijaitsevat Espoossa, Moskovassa ja Kiovassa. Lisätietoa: www.marketvisio.fi.