Valmistuksenohjauksen markkinoilla ei vielä selkeää johtajaa (MARKET-VISIO OY)
Marketvisio arvioi Suomen MES-markkinoiden arvoksi vähintään 123 miljoonaa euroa
Valmistuksenohjauksen (MES) tietojärjestelmien markkinoiden arvo Suomessa on ohjelmistoyhtiö CCC:n teettämän tutkimuksen mukaan vuonna 2011 vähintään 123 miljoonaa euroa. Arvio perustuu Marketvision haastattelemien metalliteollisuusyritysten MES-kustannuksiin suhteutettuna koko metalliteollisuusalan vuosiliikevaihtoon.
”Monet vastaajat pitivät toiminnanohjausjärjestelmien MES-palveluiden kustannusten kohdistamista vaikeana. Arviot saattavat olla alakanttiin, minkä vuoksi MES-markkinat ovat todennäköisesti arviotamme suuremmat”, Marketvision senior consultant Markku Andersson sanoo.
MES-ohjelmistotuotteiden markkinat ovat hyvin pirstaloituneet. Selkeitä markkinajohtajia ei tutkimuksen mukaan ole. Markkinoiden hajanaisuudesta kielii myös MES-ratkaisutoimittajien spontaani tunnettuus, jossa paras toimittaja ylsi vain 20 prosenttiin maininnoista.
Räätälöintiä tarvitaan
Lähes viidesosa tutkimukseen osallistuneista piti kokonaan räätälöityä tai itse tehtyä MES-ratkaisua merkityksellisenä oman yrityksensä tuotannon kannalta.
Merkitykselliseksi MES-ratkaisuksi nousi tutkimuksessa myös tehdastason ERP- tai MRP-järjestelmän tuottama palvelu, vaikka muutamat vastaajat olivatkin tyytymättömiä ERP:n MES-palveluihin.
Noin neljäsosa vastanneista piti kaupallista MES-ohjelmistoa sellaisenaan tai räätälöitynä merkityksellisimpänä ratkaisuna tuotannossaan. Kuitenkin useiden vastaajien mielestä markkinoilta saatavat valmisratkaisut eivät sovellu prosessien tukeen joko lainkaan, tai sitten ne vaativat huomattavaa räätälöinti.
Yksinkertaisia ratkaisuja, kuten Excel-taulukoita tai jopa ei-tietoteknisiä, paperiin pohjautuvia prosesseja pitää tuotantonsa kannalta merkityksellisinä pienehkö osa yrityksistä niin Suomessa kuin muuallakin. Marketvision kansainvälinen kumppani Gartner on tutkinut kattavasti MES-markkinoita Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa.
Aikatauluttamista ja resurssien hallintaa
MES-järjestelmiä käytetään tutkimuksen mukaan Suomessa ensisijaisesti tuotannon hallintaan. Valmistuksenohjauksen tärkeimmiksi tehtäviksi nousivat tapahtumien ja tekemisten aikatauluttaminen (scheduling) ja resurssien (muun muassa laitteet, materiaalit ja henkilöt) hallinta.
Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää tehdastason valmistuksenohjauksen tietojärjestelmien käytön ja tarjonnan nykytilanne Suomessa toimivissa metallinjalostus- ja konepajayrityksissä.
Marketvisio toteutti tutkimuksen CCC:n tilauksesta keväällä ja alkukesällä 2011. Marketvisio haastatteli 21 henkilöä metalliteollisuuden yrityksistä henkilökohtaisissa tapaamisissa ja puhelimitse.
MES-järjestelmillä (Manufacturing Execution System) toteutetaan yrityksen tehdastason valmistuksenohjausta. Niillä muun muassa optimoidaan materiaalinhallintaa ja tuotantoa. MES-järjestelmät sijoittuvat toiminnallisessa hierarkiassa tyypillisesti toiminnanohjauksen (ERP) ja automaatiojärjestelmien väliin.
Lataa koko tutkimus veloituksetta!
Voit ladata tutkimuksen veloituksetta ollessasi kirjautuneena Marketvisio verkkopalveluun. Rekisteröityminen tapahtuu rekisteröitymislomakkeella.
Lisätietoja:
Markku Andersson
Senior consultant
Market-Visio Oy – Gartner Sales Agent
markku.andersson@marketvisio.fi
+358 50 64 561
Harri Kujansuu
Teollisuus ja operaattorit -liiketoimintayksikön vetäjä
CCC
harri.kujansuu@ccc.fi
+358 400 787 427
Marketvisio on riippumaton ICT-liiketoiminnan ja ICT-johtamisen neuvonantaja. Marketvisio tarjoaa konsultointi- ja tutkimuspalveluja asiakkailleen, joita ovat muun muassa Suomen merkittävimmät ICT-alan toimittajayritykset ja suurin osa Suomen sadasta suurimmasta yrityksestä. www.marketvisio.fi
CCC on kansainvälisillä markkinoilla toimiva suomalainen ohjelmistotalo, joka on perustettu vuonna 1985. Sen palveluksessa on noin 170 asiantuntijaa viidessä eri toimipaikassa. CCC, Creating Customer Capabilities, on toimintojaan kehittävien yritysten ja julkisen sektorin toimijoiden luotettava kumppani. Yhtiön asiakkaita ovat muun muassa Neste Oil, Ruukki ja Verohallinto. CCC kuuluu Webmedia-ryhmään. www.ccc.fi

